Skip to content

Inhokit

Asioita, joita minun kodissani ei kuuna kullan valkeana tulla näkemään, on monia. Tässä niistä muutamia perusteluineen.

Marimekon Unikko-kuosi. En kertakaikkisesti voi sietää sitä. Vaikka se ei grafiikkansa puolesta ole hullumpi ja värivaihtoehtojakin on enemmän kuin yhden ihmisen tarpeiksi, niin jo pelkästään se, että tuo kirottu printti löytyy joka juuttaan tavarasta, joka tässä maassa on koskaan valmistettu, riittää minulle syyksi karttaa sitä kuin ruttoa. Uskon vakaasti, että Marimekko voisi myydä vaikka kuivattua koirankakkaa, jos siihen saisi kuosin painettua. Muuten minulla ei olekaan mitään Marimekkoa vastaan.

Gant Homen tähtityynyt. Aivan kuten Unikkokin, Gantin tavaramerkiksi muodostuneet tyynyt on jo nähty niin monessa paikassa, että etoo. Jenkkilään viittaava stars-and-stripes -meininki ei ole minun teekupposeni. Tiedän kyllä paljonkin ihmisiä, jotka noista tyynyistä tykkäävät, mutten ymmärrä mikä niissä viehättää? Hyi, yäk.

Lexington Home. Need I say more? Pompöösiä ja krumeluurattua. Merkillä on kyllä yhdet ihan kivat lakanat, mutta kivoja lakanoita saa halvemmallakin. Yksi onnistunut tuote ei tee merkistä houkuttelevaa. En tietenkään väitä, että minun suosimani sisustustyyli olisi se ainoa oikea; en missään nimessä. Jos tuosta tyylistä tykkää omassa torpassaan, en varmasti kyläreissulla kauhistele ääneen, että onpas kamalaa. Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee ja hyväksi tuntee. Se mikä miellyttää minua, ei varmasti miellytä kaikkia ja hyvä niin. Erilaisuus on rikkaus ja niin edelleen.

Moottoroitu vuode. Ei ikinä. Tai aikaisintaan vanhainkodissa, kun selkäruoto on niin jäykkä, ettei sängystä enää pääse ylös omin avuin. Sänky on nukkumista varten, ei istumista. En myöskään diggaa Hästensiä. Ollenkaan. Löydettyäni taannoin futonin ihanuuden, en koskaan vaihtaisi takaisin joustinsänkyyn.

Leikitäänpä hetki internettiä!

-Mitä sinä et ikimaailmassa huolisi kotisi sisustukseen?

(Kuvat: Marimekko, Gant, Lexington ja Hästens.)

Mainokset
10 Comments Post a comment
  1. Onna #

    Unikkokuosi oli aluksi hauska, sittemmin juuri mainitsemasi ryöstöviljely pilasi koko jutun. Minulla on unikkorenessanssin alkuajoilta lahjaksi saadut neljä kahvikuppia, mutta muita unikkoromppeita ei kyllä tule.

    Korituoli. Need I say more?

    Valkoinen sohva. En todellakaan jaksaisi aina huolehtia siitä, ettei sohvalle ripistellä mitään (mies ja minä) tai lähmittäisi sitä likaisin käsin (lapsi joskus tulevaisuudessa). Melkein tein saman kuin sinä, eli hankin vaaleat nahkatuolit keittiöön, kunnes tulin järkiini. Meidän huushollissa ne eivät olisi valkeat kauaa. Nyt on mustat nahan ja muovin seosta olevat tuolit (en vieläkään ole varma, miten tämä seos on mahdollinen), ja jännittää niidenkin puolesta.

    28/02/2011
  2. Oujeah! Korituoli! Tai oikeastaan mikä tahansa rottinkikaluste. Tuon voisin lisätä omaan listaani myös.

    28/02/2011
  3. Uusi kämppänne on upea! Marimekon Unikko on ehdottomasti minunkin ei ikinä-listallani. Mutta mitä muuta? No ne semmoiset käytävänmatot, joita myydään Anttiloissa ja hobbyhallissa. Mitä ne nyt on semmoista jotain kauheeta nailonia ja niissä on kuvioita..En edes tiedä mitä ne on 🙂 Ja niitä on kuule paljon muitakin laavalampuista erkkerikirjahyllyyn….

    Nykyisin on alkanut tökkiä tekstit joka puolella vaikka joitakin hitusen maalaisromanttisessa kodissani onkin. Miksi kaikkialla pitää lukea jotain? Stamps, letters, coffee, tea…..

    28/02/2011
  4. Sanni, kiitos kehuista!

    Tiedän ihan tarkalleen millaista mattoa tarkoitat. En itsekään lämpene sellaisille. Olen samoilla linjoilla kanssasi myös noiden tekstien suhteen. Niitä alkaa olla jo liikaa. Meidänkin uuteen kotiin tosin tulee sellainen, mutta siinäkin on pieni juju, eikä se ole sisustusliikkeestä hankittu. Ikääkin tuolla alkaa olla jo liki 90 vuotta… Mutta en paljasta vielä millaisesta tekstistä on kyse. 😉

    01/03/2011
  5. Onpas ihana koti, ja huomaan, että pidämme selvästi monista samoista asioista. Itsekin rakastan valoa, ja korkeita tiloja. Ehkä vielä joskus niiden kanssa saa asua 🙂

    Unikkoa ei myöskään tänne, kuten ei laavalamppuja, tai pahkaisia esineitä. Puhumattakaan verhokapoista.

    Huippu blogi!

    01/03/2011
  6. Hanna #

    Voi, pahkaesineet meinasin unohtaa omalta listaltani, ne on kyllä superyök. Piti tulla kertomaan, että mitään rokokoo-arvosohvakalustoa samettiverhoiltuna koristejalkoineen ei ole, eikä taatusti tule.

    Kaunis koti, ihana huonekorkeus.

    01/03/2011
  7. Pahkaesineet on joo kamalia. Tosin tykkään itse käkkyräisistä oksista ynnä muista luonnon muovaamista jutuista, mutta jos pitäisi ottaa joku pahkasta kaiverrettu kippo kotia ”koristamaan”, niin ei kiitos.

    01/03/2011
  8. Zepa #

    Ei ikinä -listalle ainakin
    – no ylläri: Unikko
    – Kartellin kaikki ne muovi”designit”, eniten inhottaa lamput ja tuolit
    – nahkasohva, nahkatuolit
    – ryijy
    – kokolattiamatto
    – kaikki raskas ja pompöösi

    Tervetuloa takaisin bloggaamaan, Kati!

    01/03/2011
  9. Perttu #

    Kukkatapetit.
    Kukkakuvio huonekaluissa.
    Kukkaverhot.
    Kaikki purkit ja purnukat missä on teksti kyljessä – jos et muista mihin purkkiin laitoit kahvin, mene asumaan palvelutaloon.
    Turvonneet amerikkalaiset sängyt.
    Amerikkalainen sisustus ylipäätään, paitsi ehkä New Englandin tyyli joka toimii joskus ihan hyvin.
    PVC-lattiat.
    Täyspaneloidut seinät.
    Ristipistotyöt ja koristelautaset seinillä.

    01/03/2011
  10. Lauruska #

    Muhkean pöyhkeilevää jenkkisohvaa en suostuisi ottamaan. Enkä mitään satiinista. Kristalliesineidenkin suhteen olen tosi epäilevä. Vitriinikaappeja. Stereoräkkiä. Valtavaa telkkaria. Muovituoleja. Posliiniesineitä. Kuivakukkia – saati tekokukkia! Pentikin astioita…

    01/03/2011

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: