Skip to content

Mattoasiaa

Varsinaiseen muuttoon on vielä kolme viikkoa aikaa, mutta olen jo ihan liekeissä mitä tulee uuden kodin sisustuksen suhteen. En millään malttaisi odottaa, että pääsen asettelemaan tuliterät huonekalut paikoilleen, laittamaan verhot ikkunoihin ja levittämään matot lattioille.

Valmista ei tietenkään tule hetkessä, vaikka niin haluaisinkin. Mutta mieltä lämmittää tieto, että olohuoneen mattoa virkataan jo. Ja että olohuoneen verhoja painetaan ja maalataan ihan pian. Ja että keittiön lisäkaapistot putkahtavat tuotantolinjalta hetkenä minä hyvänsä, kuten myös saman sarjan matala kaapisto, jolla taiotaan yksinkertaisen tyylikästä säilytystilaa ruokailutilan yhteyteen.

Ruokailutilan matto on vielä hakusessa. Kun pöytä on pitkä ja leveä, pitää matonkin olla suuri. Olen korviani myöten rakastunut Etol Designin Hundtand -mattoon, mutta pelkäänpä ettei se ole tarpeeksi iso. Ärf.

Pappelinan Alve on myös pyörinyt mielessä, mutta on ehkä sittenkin hieman liian levoton. Materiaali olisi sen sijaan ihan omiaan lapsiperheen ruokailutilaan; matto on muovia (sic!). Voin vain kuvitella, miten riemukasta olisi putsata ketsuppitahraa tuftatulta villamatolta. Muovimaton voisi sen sijaan surutta huljuttaa vaikka väljässä vedessä.

Jättikokoinen Union Jack olisi tietenkin astetta rokimpi vaihtoehto, mutta kun sisustuksessa ei ole muuten perussinistä ja -punaista, ei matto kuuluisi joukkoon ollenkaan. Lisäksi maton idea kärsisi melkoisen inflaation, kun sen päälle asetettaisiin ruokapöytä ja kuusi tuolia. Tuo matto kyllä aiheuttaa melkoisia sydämentykytyksiä, joten voi olla, että joudun sen jossain vaiheessa kuitenkin hankkimaan. Vaihdan muitakin sisustustekstiilejä vuodenajan ja mielialan mukaan,  miksen mattoakin?

Olohuoneen matto tulee ennakkotiedoista poiketen olemaan turkoosin sijaan tumman petroolin värinen, mutten välttämättä haluaisi samaa väriä ruokailutilan mattoon. Värejä on sitä paitsi todennäköisesti mahdoton saada sointumaan yhteen, kun puhutaan mittatilausmatosta ja valmismatosta. Hmph.

Hyviä ideoita otetaan kernaasti vastaan.

(Kuvat: scandinaviandesigncenter.com ja modernrugs.co.uk)

Mainokset
One Comment Post a comment
  1. Kipa #

    Kompromissi: Union Jack -mattoja saa myös musta-harmaana, tosin ei ehkä tarpeeksi suurena…

    http://www.modernrugs.co.uk/page/product.cfm?event=shop.shopfront.product&id=4860

    27/03/2011

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: