Skip to content

Kammottava toukokuu

 

Ei mennyt niin kuin Strömsössä minun toukokuuni.

Selkä nitkahti auttamattomasti jumiin jo huhtikuun puolella, sitten muksu sairastui ensin norovirukseen (joka tietenkin tarttui myös minuun) ja sitten vesirokkoon.

Karma siis heitti kapuloita sisustusrattaisiin. Keittiön lisäkaapit sentään saatiin ruuvvattua paikoilleen, kuin myös samaa sarjaa kaapistojen kanssa oleva matala kaapisto ruokailutilaan.

Pientä iloa arkeen toi myös muutaman päivän irtiotto arkirutiineista ulkomaanmatkan merkeissä; vietimme neljä kävelyn ja herkutteluntäyteistä päivää Lissabonissa ja rakastuimme kaupunkiin niin, että lähdemme uudemman kerran reissuun jo elokuun lopussa.

Matkatulijaiset jäivät tällä kertaa vähiin. Ostin ainoastaan pienestä antiikkiliikkeestä 1500-luvulta peräisin olevan azulejon; maalatun ja lasitetun tiilen, joka on joskus koristanut jonkun portugalilaisen rakennuksen seinää.

Ja arvatkaa mitä? -Kamerani usb-kaapeli on edelleen kadoksissa, mutta tulevalla viikolla kaivan sen esiin vaikka kiven silmästä.

 

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: