Skip to content

Posts tagged ‘design’

Kaikuuu

Kaikuuu (kyllä, kolmella u:lla) on Teemu Kurkelan, Martti Melan ja Päivi Meurosen yhteistyöhankkeena syntynyt pöytä, joka perinteisen funktionsa lisäksi toimii kaiuttimena. Jep, luitte oikein. Pöytä, joka toimii kaiuttimena.

Pöydän rakenteisiin on kätketty tekniikkaa, joka mahdollistaa musiikin toiston langattomasti tai audioliitännällä, pöytälevyn toimittaessa kaiuttimen virkaa.

Olen henkilökohtaisesti ihan liekeissä moisesta keksinnöstä. Mikäpä olisi parempaa, kuin kuunnella musiikkia tilassa, jossa ei ole yhtään ylimääräistä laatikkoa tai kikotinta tuottamassa ääntä.

Vain pöytä.

(Kuva: kaikuu.com)

 

Habitare ’11 (osa IV)

NunnaUuni ei yrityksenä juuri esittelyjä kaipaa, mutta valmistajan uusi Genius -injektoritakka sen sijaan on ansainnut maininnan.

Kun melko tylsän näköisistä vuolukivitulisijoista tunnettu yritys lanseeraa jotain näinkin tavallisuudesta poikkeavaa, niin täytyy nostaa hattua. En aluksi oikein osannut päättää mitä mieltä olisin, sillä hetken aikaa luulin tuijottavani lämminvesivaraajaa. Sitten vanhanaikaista satelliittia.

Kunnes tajusin, että sehän on pönttöuuni päivitettynä tälle vuosituhannelle.

Jos olisimme niin onnekkaita, että kodissamme olisi valmiina hormi, niin aivan takuulla tuollainen kiiltäväpintainen ihanuus pääsisi olohuonettamme koristamaan.

Habitare ’11 (osa III)

Anna E. Vaarala on sisustus- ja akustointiratkaisuihin keskittynyt muotoiluyritys Kajaanista.

Ihastuin osaston seinille koottuihin huopaisiin akustiikkalevyihin. Kepeät, orgaaniset muodot ja lämmin, luonnollinen materiaali tekevät kaikuvan tilan pelastajista pieniä (tai suuria) taideteoksia.

 

 

Habitare ’11

 

Habitaren ehkä pienin osasto yläkerran hallissa numero 5 kuului Puunille. Puuni on  Tuomas Jumppasen omistama puualan muotoiluyritys kotikaupungistani Kuopiosta.

En tunne Tuomasta henkilökohtaisesti; itseasiassa tapasin hänet ensimmäisen kerran menneen viikonlopun messuilla. Hänen veljensä on tosin ollut ystäväni jo lukioajoista lähtien ja itseasiassa näin tuon kuvassa komeilevan Kalla-valaisimen ensimmäisen kerran jo alkuvuodesta, kun ystäväni pikkuveljensä komeaa muotoilujälkeä sosiaalisessa mediassa hehkutti.

Ja onhan se kaunis. Kalla -pöytävalaisin on Tuomas Jumppasen ja lasimuotoilija Heikki Viinikaisen yhteistyönä syntynyt selkeälinjainen käyttöesine. Sen runko on suupuhallettua lasia ja varjostin teollisuuden ylijäämäviilua. Valaisimessa ei ole mitään ylimääräistä. Se on äärimmäisen yksinkertainen ja materiaaleiltaan äärimmäisen suomalainen. Onko mitään suomalaisempaa materiaalia kuin puu ja lasi? Mielestäni ei.

Olen päättänyt hankkia noita valaisimia kaksin kappalein makuuhuoneeseen heti, kunhan sisustusbudjetti antaa myöten.

Toivon, että se antaa myöten hyvin pian.

Underfull

 

Underfull  on Kristine Bjaadalin suunnittelema prototyyppi pöytäliinasta, joka muuttaa ikävät tahrat taiteeksi.

 

Tarvitsen tuollaisen liinan. Jokainen lapsiperhe tarvitsee tuollaisen liinan. Voi kun se tulisi pian tuotantoon!

(Kuva ja video: kristinebjaadal.wordpress.com)

 

 

 

Syyslaiskuus

Pahoittelut. Olen laiminlyönyt blogin ylläpitoa pahemman kerran, mutta vetoan puolustuksekseni loppukesän nopeasti hupeneviin päiviin, joita ei tohdi haaskata tietokoneen äärellä vetelehtimiseen.

Minua on vaivannut myös perinteinen flunssa ja syyslaiskuus. Ensin sairastui lapsi, joka tietenkin vaati kaiken huomion pienine räkänokkineen ja sitten sairastuin itse, enkä ole vieläkään toipunut. Minulla on enää neljä päivää aikaa saada itseni siihen kuosiin, että kehtaan nousta lentokoneeseen ja karauttaa vielä kertaalleen nauttimaan Lissabonista ennen syksyn ja talven työrupeamaa, opiskeluja ja mahdollista keväistä alanvaihtoa. Syksyisin vaan tuppaa laiskottamaan kamalasti, sillä sisäinen duracellpupuni toimii vain kevätauringossa.

Mutta olipa minulla muutakin asiaa. Tuli tarvetta jatkojohdolle. Ihan vain piruuttani pengoin nettiä, koska niinkin arkipäiväinen asia kuin jatkojohto voisi ihan hyvin olla designiltaan perinteistä poikkeava ja mielenkiintoinen, eikö? Useimmiten se vaan ei sitä ole.

Paitsi jos johdostaan on valmis maksamaan vähän enemmän. Itse en tällä kertaa kylläkään ollut, mutta tuo ajatus on niin herkullinen, että tahdon ehdottomasti jakaa sen kanssanne. Tuollaisen mötikän sijoittaisin kernaasti työpöydälleni puhelimen latausta varten. Tai ihan vain vaikka esineen itsensä vuoksi; se on kaikessa karuudessaan sopusuhtaisen kaunis ja johtokin on vanhan ajan malliin tekstiilikudoksella päällystetty. Upea, eikö?

Betoniin valettuja jatkojohtoja myy saksalainen Onkto Katuh.

(Kuva: Onkto Katuh)

Stringit, Pehtoorit ja Kekkerit

Saimme viime viikolla viimein ruuvattua ruokailutilan seinään Finnish Design Shopista tilaamani String-hyllyt. Pehtoori-kolmikkoni pääsi viimeinkin arvoiselleen paikalle.

Pidän todella paljon noiden hyllyjen yksinkertaisesta muotoilusta. Ne ovat sirot ja ilmavat, eikä niissä ole mitään ylimääräistä. Ja siitäkin huolimatta, että tuo malli on yli kuusikymmentä vuotta vanha, on se kuitenkin täydellisen ajaton ja voisi hyvinkin olla suunniteltu vaikka tällä vuosituhannella. Hyvä design kestää aikaa ja on siksi mielestäni oiva sijoituskohde.

Tarkoituksenani on hankkia vielä ainakin pari hyllytrioa lisää, sillä tahdon perinteisen kehystetyn taiteen sijaan ripustaa seinälle lajitelman kauniita kotimaisia esineitä. Muuttolaatikoissa odottelee yhä pieni kokoelma monensorttisia klassikoita.

Kokoamista odottaa myös aikaisemmin mainitsemani työpiste. Satuin viime kuun alussa juuri oikeaan aikaan Vepsäläiselle, kun Stringit olivat -25% alennuksessa ja tänään sain viestin, että tilaamani hyllystö on noudettavissa varastosta.

En malta odottaa!

Kuvan oikeassa ylälaidassa näkyvät kaksi lasia ovat Timo Sarpanevan Iittalalle suunnitelemaa Kekkerit-sarjaa. Sain ne taannoin lahjaksi äidiltäni. Muistan lapsena usein ihailleeni noita laseja keittiön astiakaapissa ja muistan miten erityisen hyvälle keltainen jaffa noista suurista ja painavista laseista maistui, kun joskus harvoin sain kinuttua yhden laseista käyttööni.

%d bloggers like this: