Skip to content

Posts tagged ‘kamera’

Kammottava toukokuu

 

Ei mennyt niin kuin Strömsössä minun toukokuuni.

Selkä nitkahti auttamattomasti jumiin jo huhtikuun puolella, sitten muksu sairastui ensin norovirukseen (joka tietenkin tarttui myös minuun) ja sitten vesirokkoon.

Karma siis heitti kapuloita sisustusrattaisiin. Keittiön lisäkaapit sentään saatiin ruuvvattua paikoilleen, kuin myös samaa sarjaa kaapistojen kanssa oleva matala kaapisto ruokailutilaan.

Pientä iloa arkeen toi myös muutaman päivän irtiotto arkirutiineista ulkomaanmatkan merkeissä; vietimme neljä kävelyn ja herkutteluntäyteistä päivää Lissabonissa ja rakastuimme kaupunkiin niin, että lähdemme uudemman kerran reissuun jo elokuun lopussa.

Matkatulijaiset jäivät tällä kertaa vähiin. Ostin ainoastaan pienestä antiikkiliikkeestä 1500-luvulta peräisin olevan azulejon; maalatun ja lasitetun tiilen, joka on joskus koristanut jonkun portugalilaisen rakennuksen seinää.

Ja arvatkaa mitä? -Kamerani usb-kaapeli on edelleen kadoksissa, mutta tulevalla viikolla kaivan sen esiin vaikka kiven silmästä.

 

Hankintoja

Chi-ching! Viikko sitten pankkitilille kilahtivat kesälomarahat ja voi pojat, että ne hupenivatkin nopeasti.

Verhotankojen ja muiden tylsyyksien lisäksi tuli hankittua myös jotain nättiä sisustustavaraa.

Kuten esimerkiksi nämä ihanat tyynyt Tuunista.

Voin suositella Tuunin verkkopuotia muillekin. Palvelu on sujuvaa, ystävällistä ja ennenkaikkea nopeaa. Ja hinnat ovat mielestäni enemmän kuin kohtuulliset ottaen huomioon, että kyse on kotimaisesta käsityöstä.

Yhtä sun toista muutakin on kotiin kaupoista kannettu, mutta vaikka kamera on vihdoin ja viimein löytynytkin, niin vielä odotellaan uutta pöytäkonetta saapuvaksi ja laajakaistaa kytkettäväksi. Miniläppärillä ei isoja kuvatiedostoja muokata, eikä hikisellä nettitikulla varsinkaan mitään tiedostoja siirrellä eetteriin. Pari viikkoa vielä ja sitten alkaa armoton sisustuskuvien esittely.

Kotikin alkaa etäisesti muistuttamaan ihmisasumusta. Ainakin siinä määrin, että tänään kehtasi jo päästää kahviseuraa etuovesta sisään.

(Kuvat: Tuuni)

%d bloggers like this: