Skip to content

Posts tagged ‘klassikko’

Stringit, Pehtoorit ja Kekkerit

Saimme viime viikolla viimein ruuvattua ruokailutilan seinään Finnish Design Shopista tilaamani String-hyllyt. Pehtoori-kolmikkoni pääsi viimeinkin arvoiselleen paikalle.

Pidän todella paljon noiden hyllyjen yksinkertaisesta muotoilusta. Ne ovat sirot ja ilmavat, eikä niissä ole mitään ylimääräistä. Ja siitäkin huolimatta, että tuo malli on yli kuusikymmentä vuotta vanha, on se kuitenkin täydellisen ajaton ja voisi hyvinkin olla suunniteltu vaikka tällä vuosituhannella. Hyvä design kestää aikaa ja on siksi mielestäni oiva sijoituskohde.

Tarkoituksenani on hankkia vielä ainakin pari hyllytrioa lisää, sillä tahdon perinteisen kehystetyn taiteen sijaan ripustaa seinälle lajitelman kauniita kotimaisia esineitä. Muuttolaatikoissa odottelee yhä pieni kokoelma monensorttisia klassikoita.

Kokoamista odottaa myös aikaisemmin mainitsemani työpiste. Satuin viime kuun alussa juuri oikeaan aikaan Vepsäläiselle, kun Stringit olivat -25% alennuksessa ja tänään sain viestin, että tilaamani hyllystö on noudettavissa varastosta.

En malta odottaa!

Kuvan oikeassa ylälaidassa näkyvät kaksi lasia ovat Timo Sarpanevan Iittalalle suunnitelemaa Kekkerit-sarjaa. Sain ne taannoin lahjaksi äidiltäni. Muistan lapsena usein ihailleeni noita laseja keittiön astiakaapissa ja muistan miten erityisen hyvälle keltainen jaffa noista suurista ja painavista laseista maistui, kun joskus harvoin sain kinuttua yhden laseista käyttööni.

Karuselli

Olen iskenyt silmäni suomalaiseen klassikkoon.

Pyöriteltyäni asiaa pitkään ja hartaasti päässäni, tulin siihen tulokseen, etten ehkä sittenkään halua Eamesin RARia olohuoneeseen. Mulkoiltuani sillä silmällä sisustuslehtiä viimeisen puolen vuoden ajalta, panin merkille, että niissä kodeissa, joissa ei ollut Jacobsenin Seiska-jakkaroita, oli Eamesin häkkyräjalkaisia penkkejä. Innostus kuivui kasaan, vaikka RAR onkin ihana istua.

En kuitenkaan halua kotini näyttävän Avotakan kansilehdeltä. Tai minkään muunkaan sisustuslehden.

Yrjö Kukkapuron Karuselli olisi varteenotettava vaihtoehto. Enkä nyt puhu tylsistä ja ryöstöhintaisista uusista malleista, vaan nimenomaan 60-luvun räpyläjaloista. Niitä vain on halvatun vaikea löytää, vaikka 80- ja 90-luvuilla näin niitä joka toisella roskalavalla. Epäilemättä juuri siitä syystä vanhat Karusellit ovat kiven alla.

Olen hyvin tietoinen siitä, että joillekin Karuselli aiheuttaa inhonväristyksiä, mutta minä pidän sen muotokielestä. Lisäksi ajattelen asiaa siltäkin kannalta, että on huutava vääryys, jos menneiden vuosikymmenten alkuperäiskappaleita ei kukaan kotiinsa huoli, sillä ei todellakaan ole sama asia, ostaako uutta, juuri painosta tullutta, vai alkuperäiskappaleita. Tosin Kukkapuron kohdalla tämä ei ole ongelma, koska Karuselli ei koskaan ole ollut ”uustuotannossa”. Suunnitelija kun on vielä tänäkin päivänä elävien kirjoissa ja vuosien saatossa piirtänyt tuolinsa yhä uudestaan muokaten sitä samalla yhä yksinkertaisemmaksi, vaikkei tuoli alun alkenkaan ole ollut mitenkään kruusattu tai krumeluurattu.

Ja voihan olla, että jonain päivänä nuo nousukaudella roskalavoille kannetut vanhat Karusellit nousevat arvoon arvaamattomaan, sillä Yrjö Kukkapuro on jo vanha mies, eikä kukaan meistä ole kuolematon. Muotoilijoiden vintagekappaleiden kysyntä kun tuntuu aina muotoilijan kuoleman jälkeen räjähtävän käsiin. Vanha, rakkaudella kunnostettu Karuselli voisi osoittautua lopulta hyväksi sijoitukseksi.

(Edit: Kommenttilootassa käydyn salapoliisityön tuloksena kuvan tuoli on tarkentunut tuoliksi No. 418, ei siis Karuselliksi. My bad. Mutta tarkentaakseni siis omaa kantaani, tuo nimenomainen malli on se, jota himoitsen, ei se Karuselli, joka on siis nelivarpainen malli, joka killuu metallisen kikottimen varassa ja maksaa maltaita ja mansikoita. Eulaalialle suurkiitos tarkennuksesta ja salapoliisityöstä! Yhtä kaikki, tuoli on Kukkapuro ja päheä kuin mikä. I stand corrected.)

Keinutuoli

Aivan kuten en yleisesti ottaen erityisemmin välitä tapeteista, en myöskään välitä erityisemmin keinutuoleista.

Paitsi Ray ja Charles Eamesin RAR-keinutuolista.

Iskin silmäni tuohon epätavalliseen tulkintaan keinutuolista jo kymmenisen vuotta sitten, kun pääsin sellaiseen istahtamaan. En ole sittemmin löytänyt mukavampaa alustaa ahterilleni, joten uuteen kotiin tuon klassikon aion nyt viimeinkin hankkia, sanoi aviomieheke mitä hyvänsä. Pitäähän kodissa keinutuoli olla!

RARia saa näköjään nykyään myös petroolinsinisenä, joten tuoli istuisi olohuoneeseen kuin nenä päähän. Eikä 450 euron hinta moisesta huonekalusta ole mielestäni mitenkään kohtuuton, olkoonkin, että perinteisiä kiikkustuoleja saa epäilemättä paljon edullisemmin.

(Kuva: Vitra.com)

%d bloggers like this: