Skip to content

Posts tagged ‘nojatuoli’

swiTCh

Toisinaan nettiä penkoessaan törmää neronleimauksiin.

Loistava esimerkki neronleimauksesta on belgialaisen Ellen Ectorsin suunnittelema swiTCh, joka on yhtäaikaa niin nojatuoli, kuin pöytä ja jakkarakin.

Henkilökohtaisesti olen erityisen innostunut pallon muotoisesta istuinosasta; kaunista, istuimeksi tarkoitettua palloa on käytännössä mahdoton löytää ja pääasiallisesti urheiluvälineiksi tarkoitetut pilatespallot ovat hävyttömän rumia kumikuulia, olkoonkin, että niiden päällä voi istua.

Jos kodissani olisi tilaa swiTChin kaltaiselle kalusteelle, voisin hyvinkin harkita sellaisen hankkimista. En kuitenkaan tahdo tukkia avaraa tilaa liioilla  huonekaluilla. Pelkän pallon muotoisen jakkaran tai ottomaanin ostaisin sen sijaan oitis, sillä sellaiselle olisi käyttöä ja tilaa, mutta en ainakaan vielä ole löytänyt mieleistäni.

Toisinaan olen kyllä mulkoillut sillä silmällä Mum’sin pallo-jakkaroita, jotka siis perustuvat pilatespallon päälle kudottuun päälliseen. Liki 500 euroa moisesta tuntuu kuitenkin aika suolaiselle hinnalle, olkoonkin, että kyseessä on uniikki, käsintehty tuote. Sitäpaitsi olen tykästynyt uuteen kotiin muutettuani nahkaan, sillä kokemukseni mukaan se on lapsi- ja lemmikkiperheessä se kaikkein helpoin materiaali pitää puhtaana; kostea rätti kun irrottaa kutakuinkin tahran kuin tahran.

(Kuvat: switchtablechair.biz)

Karuselli

Olen iskenyt silmäni suomalaiseen klassikkoon.

Pyöriteltyäni asiaa pitkään ja hartaasti päässäni, tulin siihen tulokseen, etten ehkä sittenkään halua Eamesin RARia olohuoneeseen. Mulkoiltuani sillä silmällä sisustuslehtiä viimeisen puolen vuoden ajalta, panin merkille, että niissä kodeissa, joissa ei ollut Jacobsenin Seiska-jakkaroita, oli Eamesin häkkyräjalkaisia penkkejä. Innostus kuivui kasaan, vaikka RAR onkin ihana istua.

En kuitenkaan halua kotini näyttävän Avotakan kansilehdeltä. Tai minkään muunkaan sisustuslehden.

Yrjö Kukkapuron Karuselli olisi varteenotettava vaihtoehto. Enkä nyt puhu tylsistä ja ryöstöhintaisista uusista malleista, vaan nimenomaan 60-luvun räpyläjaloista. Niitä vain on halvatun vaikea löytää, vaikka 80- ja 90-luvuilla näin niitä joka toisella roskalavalla. Epäilemättä juuri siitä syystä vanhat Karusellit ovat kiven alla.

Olen hyvin tietoinen siitä, että joillekin Karuselli aiheuttaa inhonväristyksiä, mutta minä pidän sen muotokielestä. Lisäksi ajattelen asiaa siltäkin kannalta, että on huutava vääryys, jos menneiden vuosikymmenten alkuperäiskappaleita ei kukaan kotiinsa huoli, sillä ei todellakaan ole sama asia, ostaako uutta, juuri painosta tullutta, vai alkuperäiskappaleita. Tosin Kukkapuron kohdalla tämä ei ole ongelma, koska Karuselli ei koskaan ole ollut ”uustuotannossa”. Suunnitelija kun on vielä tänäkin päivänä elävien kirjoissa ja vuosien saatossa piirtänyt tuolinsa yhä uudestaan muokaten sitä samalla yhä yksinkertaisemmaksi, vaikkei tuoli alun alkenkaan ole ollut mitenkään kruusattu tai krumeluurattu.

Ja voihan olla, että jonain päivänä nuo nousukaudella roskalavoille kannetut vanhat Karusellit nousevat arvoon arvaamattomaan, sillä Yrjö Kukkapuro on jo vanha mies, eikä kukaan meistä ole kuolematon. Muotoilijoiden vintagekappaleiden kysyntä kun tuntuu aina muotoilijan kuoleman jälkeen räjähtävän käsiin. Vanha, rakkaudella kunnostettu Karuselli voisi osoittautua lopulta hyväksi sijoitukseksi.

(Edit: Kommenttilootassa käydyn salapoliisityön tuloksena kuvan tuoli on tarkentunut tuoliksi No. 418, ei siis Karuselliksi. My bad. Mutta tarkentaakseni siis omaa kantaani, tuo nimenomainen malli on se, jota himoitsen, ei se Karuselli, joka on siis nelivarpainen malli, joka killuu metallisen kikottimen varassa ja maksaa maltaita ja mansikoita. Eulaalialle suurkiitos tarkennuksesta ja salapoliisityöstä! Yhtä kaikki, tuoli on Kukkapuro ja päheä kuin mikä. I stand corrected.)

%d bloggers like this: