Skip to content

Posts tagged ‘olohuone’

Valotalo

Olen jokusen viikon vaivannut päätäni sopivan pöytävalaisimen etsiskelyllä. Tänään törmäsin kerakaikkisen herkulliseen, joskin hieman yltiösöpöön vaihtoehtoon niinkin epätodennäköisessä paikassa kuin Elloksen verkkokauppa.

Tuntuu, että kutakuinkin kaikki sisustusbloggaajat hehkuttavat Normann Copenhagenin Light House -kynttilälyhtyjä ja pidän kyllä itsekin niiden pelkistetystä muotokielestä, mutta ennen kuin hankin ensimmäistäkään lyhtyä, on hankittava muutama pöytävalaisin niin makuuhuoneeseen kuin olohuoneeseenkin.

Tuollainen talovalo istuisi makuuhuoneeseen kuin nenä päähän. Valkoinen valaisin raakaa betoniseinää vasten ei voi näyttää kuin hyvältä.

Mainokset

Karuselli

Olen iskenyt silmäni suomalaiseen klassikkoon.

Pyöriteltyäni asiaa pitkään ja hartaasti päässäni, tulin siihen tulokseen, etten ehkä sittenkään halua Eamesin RARia olohuoneeseen. Mulkoiltuani sillä silmällä sisustuslehtiä viimeisen puolen vuoden ajalta, panin merkille, että niissä kodeissa, joissa ei ollut Jacobsenin Seiska-jakkaroita, oli Eamesin häkkyräjalkaisia penkkejä. Innostus kuivui kasaan, vaikka RAR onkin ihana istua.

En kuitenkaan halua kotini näyttävän Avotakan kansilehdeltä. Tai minkään muunkaan sisustuslehden.

Yrjö Kukkapuron Karuselli olisi varteenotettava vaihtoehto. Enkä nyt puhu tylsistä ja ryöstöhintaisista uusista malleista, vaan nimenomaan 60-luvun räpyläjaloista. Niitä vain on halvatun vaikea löytää, vaikka 80- ja 90-luvuilla näin niitä joka toisella roskalavalla. Epäilemättä juuri siitä syystä vanhat Karusellit ovat kiven alla.

Olen hyvin tietoinen siitä, että joillekin Karuselli aiheuttaa inhonväristyksiä, mutta minä pidän sen muotokielestä. Lisäksi ajattelen asiaa siltäkin kannalta, että on huutava vääryys, jos menneiden vuosikymmenten alkuperäiskappaleita ei kukaan kotiinsa huoli, sillä ei todellakaan ole sama asia, ostaako uutta, juuri painosta tullutta, vai alkuperäiskappaleita. Tosin Kukkapuron kohdalla tämä ei ole ongelma, koska Karuselli ei koskaan ole ollut ”uustuotannossa”. Suunnitelija kun on vielä tänäkin päivänä elävien kirjoissa ja vuosien saatossa piirtänyt tuolinsa yhä uudestaan muokaten sitä samalla yhä yksinkertaisemmaksi, vaikkei tuoli alun alkenkaan ole ollut mitenkään kruusattu tai krumeluurattu.

Ja voihan olla, että jonain päivänä nuo nousukaudella roskalavoille kannetut vanhat Karusellit nousevat arvoon arvaamattomaan, sillä Yrjö Kukkapuro on jo vanha mies, eikä kukaan meistä ole kuolematon. Muotoilijoiden vintagekappaleiden kysyntä kun tuntuu aina muotoilijan kuoleman jälkeen räjähtävän käsiin. Vanha, rakkaudella kunnostettu Karuselli voisi osoittautua lopulta hyväksi sijoitukseksi.

(Edit: Kommenttilootassa käydyn salapoliisityön tuloksena kuvan tuoli on tarkentunut tuoliksi No. 418, ei siis Karuselliksi. My bad. Mutta tarkentaakseni siis omaa kantaani, tuo nimenomainen malli on se, jota himoitsen, ei se Karuselli, joka on siis nelivarpainen malli, joka killuu metallisen kikottimen varassa ja maksaa maltaita ja mansikoita. Eulaalialle suurkiitos tarkennuksesta ja salapoliisityöstä! Yhtä kaikki, tuoli on Kukkapuro ja päheä kuin mikä. I stand corrected.)

Huonekaluostoksilla

Miten ihmeessä loma tuntuu aina karkaavan alta juuri kun on päässyt vauhtiin ja saanut psyykattua itsensä rentoon mielentilaan? Ja miten ihmeessä lomalla tulee usein nukuttua vähemmän, kuin silloin, kun leipätyöt kaatuvat niskaan?

Toiseksi viimeinen lomapäivä oli alunperin tarkoitus käyttää autotallin ja varaston setvimiseen ja lajitteluun. Kuudessa vuodessa tyhjänpäiväistä rompetta on kertynyt pilvin pimein ja koska varastotilaa on ollut yllin kyllin, ei mitään ole varsinaisesti tullut heitettyä pois, vaan varaston hyllyille on arkistoitu kaikkea kukkaruukuista kelloradioihin. Itseasiassa varastosta löytyisi tarpeet vaikka pommin rakentamiseen. Ei sillä, että kotitekoiselle pommille olisi juuri nyt mitään käyttöä.

Romun lajittelun sijaan päädyimme kuitenkin Vantaan Variston huonekaluliikekeskittymän ytimeen tarkoituksenamme vain tutustua tarjontaan, koska hankintalistalla on roikkunut jo pitkään olohuoneeseen sopiva televisiotaso.

Koska Iskusta oli hyviä kokemuksia jo syksyltä, kun etsimme uuteen kotiimme sopivaa sohvaa ja ruokailuryhmää, suuntasimme muitta mutkitta sinne. Kävi sitten vielä niinkin mainiosti, että paikalla oli myös meitä aikaisemmin palvellut, ehkäpä maailman aurinkoisin asiakaspalvelija Niina, niin lienee sanomattakin selvää, että paikalta poistuttiin tilauskirja ja lasku povitaskussa ja ruokailutilan matto ja yksi svengaava lattiavalaisinmalli mietintämyssyyn ahdettuna. Ja sisustusbudjetista lohkesi taas melkoinen siivu.

Kuva antaa hieman viitettä siitä, millaiseen ratkaisuun päädyimme. Tv-taso ei mielestäni ole huonekaluista lähestulkoonkaan se kaikkein seksikkäin ja siitäkin huolimatta, että uudessa kodissamme tyhmälaatikko on ripustettu seinälle, on digiboksille ja rakkaan aviomieheni himoitsemalle pelikonsolille ja blu-ray-soittimelle jokin säilytyskaluste oltava. Miksei sitten kiiltävä, valkoinen ja muodoiltaan pelkistetty, lasipintainen Focus. Kotiimme tulee siis nimenomaan vain tuon kuvan osoittama alataso, hieman korkeammilla jaloilla. Supermatala taso olisi tietenkin paljon namumpi ratkaisu, mutta lapsi- ja eläinperheessä imurilla täytyy päästä huonekalujen alle. Siitä en Ylimpänä Mopinhaltijana suostu tinkimään. Olen perinyt äidiltäni ja äidinäidiltäni vimman siivoamiseen ja helvetti on irti, ellen saa nitistettyä pölykoiria hengiltä jo heti tuoreeltaan.

Tulin kuolanneeksi myös Kaanin Silta-tason perään, mutta let’s face it folks, aina ei kannata hankkia haluamaansa, koska se, mitä haluaa, romuttaa helposti budjetin ja voi olla hyvinkin epäkäytännöllistä.

Ja tv-tason alla rehottava johtoviidakko on epäkäytännöllinen. Ja tosi ruma.

Tosin rumaan ja epäkäytännölliseen johtoviidakkoon on vinkeä ja suloinen ratkaisu, jota aion kyllä tavalla tai toisella hyödyntää vain tuodakseni kodin sisustukseen jotain, joka ei ole kulmikasta ja mustavalkoista. Linkin takana vinkeää ja söpöä, klikkaa omalla vastuulla.

(Kuvat: Isku ja Kaani)

Kahden vaiheilla

Elin siinä kuvitelmassa, että olohuoneen matto on pienin murheistani, koska olin jo varma, että haluan himoitsemani pyöreän maton mustana ja virkattuna.

Tiedustelin halkaisijaltaan kaksimetrisen maton hintaa ja erehdyin siinä samalla sitten tiedustelemaan värivaihtoehtoja. Värimallistossa ei suoraan ole turkoosia tai petroolia, mutta sellaista olisi ehkä mahdollista löytää. Matto tehdään kuitenkin mittatilaustyönä, joten jos sopiva materiaali sopivalla värillä löytyy, niin asia on helposti ratkaistu.

Turkoosi matto olisi aivan käsittämättömän päheä ratkaisu, matot kun yleensä tuppavaat olemaan kaikkea muuta kuin turkooseja. Tai edes petroolin värisiä. Mustia mattoja on kaupat väärällään, turkooseja ei.

Toki musta matto olisi tietyllä tapaa turvallinen ratkaisu. Musta on aina musta. Se on aina ajankohtainen väri ja aina yhtä tyylikäs. Mutta jos on musta sohva ja musta matto vierekkäin, niin onko siinä jo sitten liikaa mustaa? Viekö yhdistelmä kaiken valon huoneesta vai näyttääkö muuten raikas valkoinen huone palaselle vessapaperia, johon iso ja ilkeä sinivalas on käynyt pyyhkimässä ahterinsa?

Äh. Ärsyttävää, että mieli muuttuu vahingossa.

Ja entä sitten, jos yhdistelmä sopivaa väriä ja materiaalia ei löydykään, niin tuleeko sitten paha mieli?

(Kuvat: Virkkuukoukussa.fi, värikikkailu allekirjoittaneen)

Väreistä

Huolimatta siitä, että pidän minimalistisesta ja ehkä hieman karustakin muotokielestä sisustuksessa ja designissa ylipäänsä, olen myös ihan höpönä pieniin, romanttisiin ja hieman naiiveihin yksityiskohtiin. Ja vaikka rakastankin mustavalkoisen suurta kontrastia, rakastan myös kirkkaita värejä.

Nykyisessä kotimme olohuoneessa on yksi ruosteenpunainen efektiseinä. Se sopii olohuoneeseen, sillä olohuoneessa sijaitsevan takan taustana on hyvinkin kasarihenkinen punatiiliseinä ja tasapainon vuoksi poltettua oranssia oli pakko ripotella muuallekin. Uuden kodin kanssa tilanne on toinen. Päätin tarjousta tehdessä, että asunnon viileää valkoisuutta ei efektiseinällä pilata, mutta jotain muutakin väriä asuntoon on pakko tuoda, jottei tunnelma olisi liian monokromaattinen ja laitosmainen.

Värin valinta vaan tuntuu loputtoman hankalalta. Oranssi ei tule kysymykseen, sillä oranssin sävyt on vanhassa kodissa jo koettu. Harmaa tai ruskea ei oikeastaan toisi mitään lisää mustavalkoiseen tilaan, joten nekin voi huoletta paiskata romukoppaan. Keltainen on liian päällekäypä väri. Vihreä on tylsä, ellei kyseessä ole todella kirkas vihreä; limen- ja omenanvihreä ovat vähän last season. Kirkas punainen yhdistettynä mustavalkoiseen on hieman levoton. Fuksia on jo pois muodista, enkä usko aviomiehen lämpenevän värille. Siniseen suhtaudun varauksella, koska pelkään saaneeni yliannostuksen entistä lempiväriäni jo 90-luvulla; petroolinsininen tosin miellyttää silmää, kuten muutkin vihreään taitetut sinisen sävyt.

Pantone julisti viime vuoden lopulla vuoden 2011 väriksi kuusaman. Värinä tuo kieltämättä kiehtoo melko paljonkin ja tiedän että perheen pienimmäinen pitäisi siitä varmasti, mutta miten kaupata punapinkki ihanuus miehelle? Ja jos siinä onnistuu, miten pitää väri aisoissa? Tuollainen sävy hyppää helposti hallitsemaan kokonaisuutta liikaa.

Rohkenisiko tuota yhdistää sinivihreään petrooliin?

Joka tapauksessa tiedän sen, että uuden olohuoneen suurimmat tekstiilit, siis verhot ja matot tulevat mustia ja valkoisia, mutta pieniä väriläikkiähän voi ripotella sinne tänne vaikka tyynyjen muodossa.

Sohvaryhmän kaveriksi aion tilata virkatun, mustan maton Virkkuukoukussa.fi:stä, sillä en äkkisiltään keksi mitään niin lapsellista, mutta silti niin romanttista, kuin ylisuuri pitsiliina. Sitä paitsi olen suuri käsityön ystävä, joten pelkkä ajatus 100-prosenttisesti käsityönä tehdystä matosta lämmittää sydäntä suuresti.

Verhoasiassa käännyn suosiolla Anna Rantakosken ja Rantakoski Designsin puoleen, sillä pari kertaa Annan työhuoneella piipahdettuani en voi kuin ihailla hänen maalaamiaan kankaita. Alun perin hellin ajatusta Marimekon mustavalkoisesta Iltavillistä, mutta jos samaan hintaan saa jotakin täysin uniikkia, niin miksi tuhlata rahojaan bulkkitavaraan?

Mutta ne muut värit! Niiden kanssa menevät yöunet ja järki!

(Kuvat: Pantone, virkkuukoukussa.fi ja rantakoski.com)

Alkutilanne

Uusi koti on rivitalokolmio Mäntsälässä, vuoden 1992 asuntomessukohteessa.

Asunto on vastikään remontoitu. Märkätilat ja keittiö on uusittu kokonaan, kuten myös seinä- ja lattiapinnat.

Ruokailutila

Olohuoneen ja ruokailutilan katto on viisto, korkeimmalta kohdaltaan yli neljä metriä korkea. Olen aina haaveillut korkeasta huonetilasta, joten olen enemmän kuin täpinöissäni juuri tästä osasta asuntoa.  Lattiat ovat korkeakiiltoista, valkoista laattaa. En rehellisesti sanottuna uskalla edes ajatella, millainen työ on edessä kaltaiselleni neuroottiselle tahrakyylälle, kun perheessä on koira, pieni lapsi ja perinteinen kaksilahkeinen aviomies. Luultavasti tulen hulluksi, mutta ainakin kodissani on tyylikkäät lattiat.

Keittiö

Keittiö on samaa tilaa ruokailutilan ja olohuoneen kanssa, mutta pari askelmaa korkeammalla, kuten myös asunnon muut tilat. Kuvassa keittiö on vielä keskeneräinen; liesituuletinta ei ole asennettu ja osa seinäkaapeista puuttuu. Henkilökohtaisesti en ole järin innostunut puisesta työtasosta, joten taso menee varmastikin ennen vuoden loppua vaihtoon. Kotimainen graniittitaso kestänee ahkeraa ruuanlaittoa koivutasoa paremmin.

Olohuone

Olohuone on ruokailutilan lailla korkea ja vaikka kuvassa tila näyttää jotenkin pienelle, se ei sitä kuitenkaan ole. Suuntaa-antavana mittakaavana voi käyttää seinälle ripustettua televisiota; se on 50-tuumainen. Asunnon entinen omistaja oli hankkinut tilaan mielestäni turhan massiivisen sohvan. Meidän sohvamme tulee olemaan huomattavasti sirompi. Televisio kuitenkin olohuoneeseen jää, sillä entinen omistaja ei jaksa askarrella sitä seinästä irti. Kaikki johdot on koteloitu seinärakenteen sisään, joten irrottaminen olisi varsin työlästä. Emme ole asiasta ollenkaan pahoillamme. Iso taulutelevisio on ollut hankintalistalla jo kauan ja nyt se tulee kaupanpäällisiksi.

En malttaisi millään odottaa, että pääsen sisustamaan tilaa toden teolla. Raikkaan valkoiset seinät antavat oivallisen pohjan modernille ja selkeälinjaiselle sisustukselle, jota olen jo puoli vuotta mielessäni kypsytellyt. Tähän tilaan ei efektiseinää tule, vaan pinnat saavat olla viileän valkoiset.

Sohva on jo hankittu, kuten myös ruokailuryhmä. Pitkän harkinnan jälkeen päädyimme mustaan nahkasohvaan, sillä se on ajaton ja kangaspintaista sohvaa helppohoitoisempi. Sohva on Iskun Family-mallistoa, suoralla käsinojalla. Entinen sohvamme oli helposta alcantaraverhoilustaan huolimatta aivan kammottava hoitaa, koska koira ja lapsi saavat käsittämättömän paljon sotkua aikaan pelkällä läsnäolollaan. Ruokapöytä on sohvan tapaan musta, mutta tuolit ovatkin sitten asia erikseen.

Olen taivastellut sitä, miten koira, lapsi ja aviomies saavat aikaan tahroja ja roiskeita. Ja tulin siitäkin huolimatta hankkineeksi valkoiset tuolit. Valkoiset, nahkaverhoillut tuolit. Mielessä oli pitkään Arne Jacobsenin Series 7, mutta kun sohvaryhmä on kotimainen ja ruokapöytä, niin ajattelin satsata tuoleissakin suomalaiseen. Kaanin Jazz-tuolit hurmasivat keveydellään ja mukavuudellaan. Ja myyjä vannoi, että valkoinenkin nahka pysyy oikeilla välineillä puhtaana. En uskonut, mutta ostin kuitenkin.

Puolustan valintaani sillä, että sisustuspornossa valkoinen nahka on sitä rivointa hardcorea mitä kuvitella saattaa.

Ja lupaan toistella tuota mantraa itselleni, kun hinkkaan tahmaisia sormenjälkiä irti seksikkäistä jakkaroistani.

(Kuvat on otettu heinäkuussa 2010, asuntoesittelyn yhteydessä. Kuvien kopiointi ilman lupaa kielletty.)

%d bloggers like this: