Skip to content

Posts tagged ‘omakotitalo’

K3

K3-talot on Suomen kulttuurirahaston pientalohanke, jonka taustalla on ajatus kestävästä, kauniista ja kohtuuhintaisesta rakentamisesta. Hankkeen suunnitelmissa on kiinnitetty erityistä huomiota rakentamisen laatuun, itse rakennuksen helppohoitoisuuteen, pitkäikäisyyteen ja asumisterveyteen.

Ensi vuonna astuvat voimaan Ympäristöministeriön laatimat uudet rakennusmääräykset, joiden myötä uusilta rakennuksilta vaaditaan hyvin ankaraa energiatehokkuutta. Tämä johtaa väistämättä rakennuskustannusten voimakkaaseen nousuun, joten K3-hankkeen suomalaiseen rakennusperintöön nojautuva rakentaminen painovoimaisine ilmanvaihtoineen ja yksinkertaisine talotekniikoineen on varmasti tervetullut vaihtoehto niille, jotka eivät halua uhrata rakentamiseen poskettomia summia rahaa.

Itseäni lämmittää myös suunnattomasti ideologia, joka sallii suunnitelmien vapaan ja vastikkeettoman käytön niin yksityisesti kuin yritystoiminnassakin.

Jos olisin juuri nyt harkitsemassa omakotitalon rakentamista, olisi K3-talot varmasti houkuttelevampi ratkaisu, kuin suurten talotehtaiden pakettiratkaisut.

(Kuva: k3-talot.fi)

Uuteen kotiin

Olen haaveillut tietynlaisesta kodista kutakuinkin viisitoista vuotta.

Muuttaessani aikoinani vanhempieni luota ensimmäiseen ”omaan” kotiin, eivät rahavarat tietenkään riittäneet kuin välttämättömyyksiin. Oli hankittava sänky ja oli hankittava työpöytä opiskelua varten. Ja pesukone ja pakolliset siivousvälineet. Muutama astia ruokailua varten.

Huonekalut hankin uusina, siitäkin huolimatta, että ne nakersivat minimaalisen pieneen budjettiin valtavan aukon. Pesukoneen sain muistaakseni sadalla mummonmarkalla tädiltäni. Astiat ostin Tiimarista ja siivousvälineet sponsoroi äiti. Intianpuuvillaisen verhokankaan kaivelin palahallin alekorista, päiväpeitto oli ehtaa 50-luvun sinapinkeltaista vintagea mummilan vanhasta aitasta ja keinokuituinen tuftimatto luoja tietää minkä perhemarketin sisustusosastolta. Lopputulos oli visuaalinen tyrä esteetikon näköhermossa, mutta ensimmäisen oman huushollin kohdalla tärkeintä oli se, että pystyi menemään ja tulemaan miten tahtoi ilman vanhempien valvovaa silmää ja mahdollista paheksuntaa.

Vuosien varrella opiskelija- ja vuokrabokseja on ollut useampi, kaikki enemmän tai vähemmän pienellä budjetilla sisustettuja. Ensimmäinen oikeasti oma talous oli silloisen poikaystävän, nykyisen aviomiehen jo valmiiksi sisustama. Minä toin talouteen vain kunnolliset keittiöveitset, omat vaatteeni ja kissan. Sittemmin ostimme omakotitalon, jonka remontoimme, joskaan emme oikeastaan minun mieleni mukaisesti, vaan hyvinkin tavalliseen tapaan miedoilla, murretuilla sävyillä. Ei sillä, että 1980-luvulla rakennettuun tiiliverhoiltuun, harjakattoiseen taloon juuri muu olisi sopinutkaan.

Omakotiasumisessa on puolensa, mutta lähellä pääkaupunkiseutua se on mittava taloudellinen rasite. Velkatorpan myötä yhteiset harrastukset moottoripyöräilystä veneilyyn ovat jääneet vähitellen pois kuvioista, koska rahaa palaa kiinteistöveroihin, lämmityskustannuksiin, vakuutuksiin, jätehuoltoon ja muuhun ylläpitoon poskettomasti, puhumattakaan asuntolainasta, joka ei totisesti ole mitenkään pieni, vaikkakin hyvin maksukykymme rajoissa. Lapsen synnyttyä menoeriä on tullut vain lisää, samalla kun halu palata vanhojen harrastusten pariin on varsinkin miehellä herännyt uudestaan. Itseäni kiehtoo lähinnä tyhjänpäiväisen romun karsiminen ja elämän yksinkertaistaminen, jotta aikaa jäisi lapselle ja itselle ja perheen parissa viihtymiselle.

Päätimme siis myydä talon ja palata osakkeenomistajiksi. Tai oikeastaan päätös syntyi vahingossa, kun viime kesänä pahimpien helteiden aikaan viihdytimme itseämme kiertelemällä asuntoesittelyissä ja kohdalle osui asunto, jonka ovesta sisään käveltyäni tunsin tulleeni kotiin.

Korkea olohuone, avokeittiö, kaksi tilavaa makuuhuonetta. Betonilla slammattuja, maalaamattomia seiniä. Kiiltävä, valkoinen laattalattia. Paljon valoa, valtavasti ilmatilaa. Juuri remontoitu.

Ostimme asunnon itsellemme, vaikka velkatorppaa ei oltu vielä edes laitettu myyntiin.

No, huhtikuussa pääsemme vihdoin muuttamaan.

 

Uusi osoite

Minä olen sitä mieltä, että aika ajoin maisemanvaihto tekee ihmiselle hyvää.

Krooniselle muuttajalle viisi vuotta samassa osoitteessa on todella pitkä aika. Pidemmän ajan olen asunut vain lapsuudenkodissani. Ei sillä, että tässäkään osoitteessa olisi varsinaisesti mitään vikaa ollut, mutta talouden tarpeet ja fyysiset puitteet eivät vain kohdanneet. On siis aika vaihtaa maisemaa.

Uusimaalainen pikkukylä vaihtuu hieman, mutta vain hieman, suurempaan taajamaan. Pienehkö omakotitalo vaihtuu suurehkoon rivitalokolmioon. Sekalainen sisustus vaihtuu yksinkertaisempaan ja virtavivaisempaan.

Mies, lapsi ja koira säilyvät.

%d bloggers like this: