Skip to content

Posts tagged ‘ruokailuryhmä’

Kaaos

Kunpa voisinkin sanoa, että koti on valmis ja viimeisen päälle, vaan kun ei ole.

Huonekalut on tosin jo purettu paketeistaan. On iso ruokapöytä, kuusi valkoisella nahkalla verhoiltua tuolia ja sohva pöytineen ja tv-tasoineen. Ja Kukkapuron 418, josta käydään varmaan pian veristä taistelua, jahka ehdimme joskus perheen voimin istahtamaan töllöttimen ääreen.

Mutta ruokailutilan päätysenkki on vielä kokoamatta, koska senkin jalat ovat jälkitoimituksessa. Makuuhuoneen työpistettä ei ole vielä edes ehditty hankkimaan, mutta eipä uudesta tietokoneestakaan ole vielä toimitettu kuin keskusyksikön kotelo. Lastenhuoneen Lundia odottaa autotallissa kesää ja uutta maalipintaa. Vaarivainaan penkki on hiomatta ja öljyämättä. Verhotangot ovat vielä kaupassa, joten verhojakaan en ole vielä saanut ripustettua.

Matot sen sijaan ovat löytäneet jo tiensä uuteen osoitteeseen. Ipanan huoneessa näyttää kasvavan nurmikko, olohuoneessa on betoninharmaata narupunosta ja jättikokoinen petroolinsininen pitsiliina. Ja tätä kirjoittaessani mies on hakemassa Ruotsista saapunutta pakettia, jota lähetti ei koskaan onnistunut kotiin asti kantamaan; siellä pitäisi olla matot eteiseen ja pukuhuoneeseen.

Taulut ovat ripustamatta. Nurkissa lojuu vieläkin muuttolaatikoita.

Ai niin. Ennen kesäkuuta keittiön pöytätasot revitään irti ja tilalle asennetaan mustaa, kiiltävää kiveä. Että se siitä siististä kodista sitten.

Kamera on edelleen jossain muuttolaatikossa.

Ja minä vietän kesälomani vissiin jossain lataamossa tällä menolla.

Nnnngh!

Voi hyvä tavaton, että voikin ottaa koteloon!

Olen uskotellut itselleni, että ruokailuryhmä, jonka jo syksyllä tilasimme uuteen kotiin on paras mahdollinen vaihtoehto, koskapa himoitsemaani Ilmari Tapiovaaran Pirkka-pöytää ja tuoleja ei saa uuden asuntomme ilmeeseen sopivassa värissä.

Paitsi että nyt sitten saa. Valkoisena.

Minulla on ollut lapsuudesta asti lämmin suhde juuri noihin tuoleihin, jakkaroihin ja penkkeihin, sillä lapsuuteni mummilassa oli sellaiset, joskin puunvärisellä istuinosalla ja mustilla jaloilla. Ja ovatpa ne alkuperäiset 1950-luvulta säilyneet yksilöt siellä vieläkin ja joka ikinen kerta, kun ne näen, tekisi mieleni kähveltää ne kaikki mukaani, vaikken väriyhdistelmästä erityisemmin pidäkään.

Ja nyt Artek myy perinteisen väriyhdistelmän lisäksi tuota minulle niin rakasta sarjaa minulle niin rakkaassa värissä.

Tänä iltana on parempi tulla päävoitto lotossa, sillä muuten en ala enää ikinä.

(Kuva: Artek)

%d bloggers like this: