Skip to content

Posts tagged ‘ruokailutila’

Verhot

Sain viimeinkin ripustettua verhot ruokailutilaan.

On aivan käsittämätöntä, miten pitkään ehdimme uudessa kodissa asua ennen kuin sain otettua itseäni riittävän tiukasti niskasta kiinni ja silitettyä jo yli kolme kuukautta valmiina olleet verhot ja ripustettua ne ikkunaan.

Verhot ja valoverhot on mittatilaustyönä teetetty Rantakoski Designs’in Annalla, joka on ehkäpä maailman ihanin ja avuliain tekstiilitaitelija. Sain verhot juuri sen mittaisina kuin tahdoin (tosin tahdoin hieman väärin, sillä oman mittavirheeni vuoksi verhot ovat tällä hetkellä kymmenisen senttimetriä liian pitkät) ja kuvion väritkin poimittiin suoraan olohuoneen matosta. Lisämausteena verhoissa on käytetty pinkkiä pieninä roiskeina.  Höyhenkuvio on Annan painama ja käsin maalaama, verhot itsessään ovat valkaistua pellavaa.

(Tuota samaa höyhenkuviota löytyy myös olohuoneen sohvatyynyistä, mutta siitä aiheesta lisää joskus toiste.)

Emmin pitkään valoverhojen kanssa, sillä en ole erityisemmin koskaan pitänyt läpikuultavista verhoista, mutta koska en tahdo pimentää kotia pitämällä sälekaihtimia jatkuvasti kiinni, mutta tahdon kuitenkin säilyttää yksityisyyden naapureilta, päädyin sellaiset kuitenkin tilaamaan. Enkä kadu tippaakaan! Verhot päästävät läpi kutakuinkin kaiken päivänvalon, valoverhot ovat niin seitinohutta pellavaa, että niiden läpi näkyy hyvin ulos, muttei kuitenkaan sisälle! En voisi enempää toivoa!

Joudun tosin verhoja hieman lyhentämään, kunhan lomailultani ehdin. Juuri nyt ne ovat vain taitettu yläreunastaan, jotteivat roiku maassa. Niin hyvältä kuin rennosti lattiapinnalla roikkuvat verhot näyttävätkin, ne eivät valitettavasti oikein toimi lapsi- ja koiraperheessä. Ei ainakaan, jos tahtoo verhojen säilyvän tahrattomina ja karvapallottomina alareunoistaan.

Sen lisäksi, että verhot tuovat kotiin kaivattua näkösuojaa, ne syövät pois myös hieman oleskelutilojen kaikua. Kun huoneet ovat viisi metriä korkeat, kaikua ei mitenkään pääse karkuun kokonaan vuoraamatta huonetta raskailla tekstiileillä ja akustiikkalevyillä. Ohuetkin verhot kuitenkin vaimentavat kaikua huomattavasti. Varsinkin, kunhan saan vielä ripustettua verhot myös olohuoneen puolelle. Siinä onkin työmaata ennen perjantaisia tupaantulijaisia, olohuoneen ikkunat kun ovat yli kolme metriä korkeat ja ne pitäisi pestäkin vielä…

Mitä tykkäätte?

Stringit, Pehtoorit ja Kekkerit

Saimme viime viikolla viimein ruuvattua ruokailutilan seinään Finnish Design Shopista tilaamani String-hyllyt. Pehtoori-kolmikkoni pääsi viimeinkin arvoiselleen paikalle.

Pidän todella paljon noiden hyllyjen yksinkertaisesta muotoilusta. Ne ovat sirot ja ilmavat, eikä niissä ole mitään ylimääräistä. Ja siitäkin huolimatta, että tuo malli on yli kuusikymmentä vuotta vanha, on se kuitenkin täydellisen ajaton ja voisi hyvinkin olla suunniteltu vaikka tällä vuosituhannella. Hyvä design kestää aikaa ja on siksi mielestäni oiva sijoituskohde.

Tarkoituksenani on hankkia vielä ainakin pari hyllytrioa lisää, sillä tahdon perinteisen kehystetyn taiteen sijaan ripustaa seinälle lajitelman kauniita kotimaisia esineitä. Muuttolaatikoissa odottelee yhä pieni kokoelma monensorttisia klassikoita.

Kokoamista odottaa myös aikaisemmin mainitsemani työpiste. Satuin viime kuun alussa juuri oikeaan aikaan Vepsäläiselle, kun Stringit olivat -25% alennuksessa ja tänään sain viestin, että tilaamani hyllystö on noudettavissa varastosta.

En malta odottaa!

Kuvan oikeassa ylälaidassa näkyvät kaksi lasia ovat Timo Sarpanevan Iittalalle suunnitelemaa Kekkerit-sarjaa. Sain ne taannoin lahjaksi äidiltäni. Muistan lapsena usein ihailleeni noita laseja keittiön astiakaapissa ja muistan miten erityisen hyvälle keltainen jaffa noista suurista ja painavista laseista maistui, kun joskus harvoin sain kinuttua yhden laseista käyttööni.

Kaaos

Kunpa voisinkin sanoa, että koti on valmis ja viimeisen päälle, vaan kun ei ole.

Huonekalut on tosin jo purettu paketeistaan. On iso ruokapöytä, kuusi valkoisella nahkalla verhoiltua tuolia ja sohva pöytineen ja tv-tasoineen. Ja Kukkapuron 418, josta käydään varmaan pian veristä taistelua, jahka ehdimme joskus perheen voimin istahtamaan töllöttimen ääreen.

Mutta ruokailutilan päätysenkki on vielä kokoamatta, koska senkin jalat ovat jälkitoimituksessa. Makuuhuoneen työpistettä ei ole vielä edes ehditty hankkimaan, mutta eipä uudesta tietokoneestakaan ole vielä toimitettu kuin keskusyksikön kotelo. Lastenhuoneen Lundia odottaa autotallissa kesää ja uutta maalipintaa. Vaarivainaan penkki on hiomatta ja öljyämättä. Verhotangot ovat vielä kaupassa, joten verhojakaan en ole vielä saanut ripustettua.

Matot sen sijaan ovat löytäneet jo tiensä uuteen osoitteeseen. Ipanan huoneessa näyttää kasvavan nurmikko, olohuoneessa on betoninharmaata narupunosta ja jättikokoinen petroolinsininen pitsiliina. Ja tätä kirjoittaessani mies on hakemassa Ruotsista saapunutta pakettia, jota lähetti ei koskaan onnistunut kotiin asti kantamaan; siellä pitäisi olla matot eteiseen ja pukuhuoneeseen.

Taulut ovat ripustamatta. Nurkissa lojuu vieläkin muuttolaatikoita.

Ai niin. Ennen kesäkuuta keittiön pöytätasot revitään irti ja tilalle asennetaan mustaa, kiiltävää kiveä. Että se siitä siististä kodista sitten.

Kamera on edelleen jossain muuttolaatikossa.

Ja minä vietän kesälomani vissiin jossain lataamossa tällä menolla.

Nnnngh!

Voi hyvä tavaton, että voikin ottaa koteloon!

Olen uskotellut itselleni, että ruokailuryhmä, jonka jo syksyllä tilasimme uuteen kotiin on paras mahdollinen vaihtoehto, koskapa himoitsemaani Ilmari Tapiovaaran Pirkka-pöytää ja tuoleja ei saa uuden asuntomme ilmeeseen sopivassa värissä.

Paitsi että nyt sitten saa. Valkoisena.

Minulla on ollut lapsuudesta asti lämmin suhde juuri noihin tuoleihin, jakkaroihin ja penkkeihin, sillä lapsuuteni mummilassa oli sellaiset, joskin puunvärisellä istuinosalla ja mustilla jaloilla. Ja ovatpa ne alkuperäiset 1950-luvulta säilyneet yksilöt siellä vieläkin ja joka ikinen kerta, kun ne näen, tekisi mieleni kähveltää ne kaikki mukaani, vaikken väriyhdistelmästä erityisemmin pidäkään.

Ja nyt Artek myy perinteisen väriyhdistelmän lisäksi tuota minulle niin rakasta sarjaa minulle niin rakkaassa värissä.

Tänä iltana on parempi tulla päävoitto lotossa, sillä muuten en ala enää ikinä.

(Kuva: Artek)

Oh, joy!

Posti toi tänään tullessaan ruokailutilaan kaavaillun Yki Nummen ison Lokki-valaisimen.

Sopivaa valaisinta mietittiin pitkään ja hartaasti. Lähtökohtana oli moderni ja yksinkertainen design. Noilla kriteereillä luulisi valaisimen etsinnän olevan helppoa, mutta kattia kanssa. Vietin useamman unettoman yön surffaten nettikaupoissa, koska pienen ipanan vanhemman on hieman haasteellista lähteä päiväksi metsästämään sopivaa tuotetta kivijalkamyymälöistä. Lokki pyöri kyllä mielessä alusta saakka, mutta tahdoin kuitenkin nähdä mitä muuta maailmalla oli tarjottavana; ja paljon olikin, kun syynäsin läpi niin kotimaiset kuin puolet suurimmaista eurooppalaisista nettiputiikeista.

Suurin osa tarjolla olleista perusvalaisimista osoittautui lähemmässä tarkastelussa aivan hervottomiksi kikkareiksi joko johdon pituuden tai muotoilunsa vuoksi. En käsitä, miten nihkeästi edullisemman hintaluokan riippuvalaisimissa on mahdollisuutta vaikuttaa johdin pituuteen ostovaiheessa ja miten kärkkäitä sähkömiehet ovat veloittamaan ihan poskettomia summia pidemmän johdon vaihtamisesta. Ei sillä, etteikö johdon useimpiin valaisimiin voisi vaihtaa itsekin, mutta yllättävän monet valaisimet tuntuvat olevan rakenteeltaan sellaisia, että homma on parempi jättää ammattilaisen tehtäväksi, jos ei mieli uhkarohkeilla. Ja pitkä johto valaisimeen meidän tapauksessamme tarvittiin, koska ruokailutilan katto on korkealla, enkä välttämättä haluaisi lampun killuvan yli kolmessa metrissä.

Sisustusgalleria Paloranta tarjosi Lokkia kolmella eri johdon pituudella ja vieläpä edullisemmin kuin muutamat muut liikkeet. Hintaeroa kalleimpaan tarjoukseen oli yli 100 euroa! Into pinkeänä väsäsin jo tilausta, kunnes ipana keskeytti iltatoimillaan ja homma jäi puolitiehen, kunnes seuraavana aamuna liikkeestä soitettiin ja tiedusteltiin olinko vielä aikeissa tilata lampun, vain tullut toisiin aatoksiin. En siis ollut ehtinyt varmistaa saati maksaa tilaustani ja yhteystietojenkin jättäminen jäi kesken. Kaupat tehtiin oitis puhelimessa ja ystävällinen miesmyyjä lupasi laittaa laskun sähköpostiin ja lampun postiin jo samana päivänä. Lasku olikin heti puhelun päätyttyä kilahtanut inboxiin ja katso! Ei laskutuslisää, ei toimituskuluja! Aivan uskomattoman hienoa palvelua näinä aikoina!

Lienee sanomattakin selvää, että olen tyytyväinen lamppuun ja vielä tyytyväisempi saamaani palveluun. Harva kauppias viitsisi soitella keskenjääneen nettitilauksen perään. Vielä harvempi antaisi asiakkaalle noinkin suuren ja särkyvän paketin toimituksen ilmaiseksi. Olen niin helposti ostettavissa; saivat minusta varmasti kanta-asiakkaan.

Valaisin täyttää kaikki kriteerit. Se on riittävän suuri (halkaisija 70 cm) ollakseen näyttävä, muttei kuitenkaan liian hallitseva, koska ilmatilaa löytyy ympäriltä mielin määrin. Se on yksinkertainen ja tyylikäs. Bonuksena tietenkin kotimaisuus ja se, että kyse on ajattomasta klassikosta.

En millään malttaisi odottaa, että pääsen ripustamaan tuon kaunotaren kattoon!

(Kuva: Paloranta Online)

Mattoasiaa

Varsinaiseen muuttoon on vielä kolme viikkoa aikaa, mutta olen jo ihan liekeissä mitä tulee uuden kodin sisustuksen suhteen. En millään malttaisi odottaa, että pääsen asettelemaan tuliterät huonekalut paikoilleen, laittamaan verhot ikkunoihin ja levittämään matot lattioille.

Valmista ei tietenkään tule hetkessä, vaikka niin haluaisinkin. Mutta mieltä lämmittää tieto, että olohuoneen mattoa virkataan jo. Ja että olohuoneen verhoja painetaan ja maalataan ihan pian. Ja että keittiön lisäkaapistot putkahtavat tuotantolinjalta hetkenä minä hyvänsä, kuten myös saman sarjan matala kaapisto, jolla taiotaan yksinkertaisen tyylikästä säilytystilaa ruokailutilan yhteyteen.

Ruokailutilan matto on vielä hakusessa. Kun pöytä on pitkä ja leveä, pitää matonkin olla suuri. Olen korviani myöten rakastunut Etol Designin Hundtand -mattoon, mutta pelkäänpä ettei se ole tarpeeksi iso. Ärf.

Pappelinan Alve on myös pyörinyt mielessä, mutta on ehkä sittenkin hieman liian levoton. Materiaali olisi sen sijaan ihan omiaan lapsiperheen ruokailutilaan; matto on muovia (sic!). Voin vain kuvitella, miten riemukasta olisi putsata ketsuppitahraa tuftatulta villamatolta. Muovimaton voisi sen sijaan surutta huljuttaa vaikka väljässä vedessä.

Jättikokoinen Union Jack olisi tietenkin astetta rokimpi vaihtoehto, mutta kun sisustuksessa ei ole muuten perussinistä ja -punaista, ei matto kuuluisi joukkoon ollenkaan. Lisäksi maton idea kärsisi melkoisen inflaation, kun sen päälle asetettaisiin ruokapöytä ja kuusi tuolia. Tuo matto kyllä aiheuttaa melkoisia sydämentykytyksiä, joten voi olla, että joudun sen jossain vaiheessa kuitenkin hankkimaan. Vaihdan muitakin sisustustekstiilejä vuodenajan ja mielialan mukaan,  miksen mattoakin?

Olohuoneen matto tulee ennakkotiedoista poiketen olemaan turkoosin sijaan tumman petroolin värinen, mutten välttämättä haluaisi samaa väriä ruokailutilan mattoon. Värejä on sitä paitsi todennäköisesti mahdoton saada sointumaan yhteen, kun puhutaan mittatilausmatosta ja valmismatosta. Hmph.

Hyviä ideoita otetaan kernaasti vastaan.

(Kuvat: scandinaviandesigncenter.com ja modernrugs.co.uk)

Alkutilanne

Uusi koti on rivitalokolmio Mäntsälässä, vuoden 1992 asuntomessukohteessa.

Asunto on vastikään remontoitu. Märkätilat ja keittiö on uusittu kokonaan, kuten myös seinä- ja lattiapinnat.

Ruokailutila

Olohuoneen ja ruokailutilan katto on viisto, korkeimmalta kohdaltaan yli neljä metriä korkea. Olen aina haaveillut korkeasta huonetilasta, joten olen enemmän kuin täpinöissäni juuri tästä osasta asuntoa.  Lattiat ovat korkeakiiltoista, valkoista laattaa. En rehellisesti sanottuna uskalla edes ajatella, millainen työ on edessä kaltaiselleni neuroottiselle tahrakyylälle, kun perheessä on koira, pieni lapsi ja perinteinen kaksilahkeinen aviomies. Luultavasti tulen hulluksi, mutta ainakin kodissani on tyylikkäät lattiat.

Keittiö

Keittiö on samaa tilaa ruokailutilan ja olohuoneen kanssa, mutta pari askelmaa korkeammalla, kuten myös asunnon muut tilat. Kuvassa keittiö on vielä keskeneräinen; liesituuletinta ei ole asennettu ja osa seinäkaapeista puuttuu. Henkilökohtaisesti en ole järin innostunut puisesta työtasosta, joten taso menee varmastikin ennen vuoden loppua vaihtoon. Kotimainen graniittitaso kestänee ahkeraa ruuanlaittoa koivutasoa paremmin.

Olohuone

Olohuone on ruokailutilan lailla korkea ja vaikka kuvassa tila näyttää jotenkin pienelle, se ei sitä kuitenkaan ole. Suuntaa-antavana mittakaavana voi käyttää seinälle ripustettua televisiota; se on 50-tuumainen. Asunnon entinen omistaja oli hankkinut tilaan mielestäni turhan massiivisen sohvan. Meidän sohvamme tulee olemaan huomattavasti sirompi. Televisio kuitenkin olohuoneeseen jää, sillä entinen omistaja ei jaksa askarrella sitä seinästä irti. Kaikki johdot on koteloitu seinärakenteen sisään, joten irrottaminen olisi varsin työlästä. Emme ole asiasta ollenkaan pahoillamme. Iso taulutelevisio on ollut hankintalistalla jo kauan ja nyt se tulee kaupanpäällisiksi.

En malttaisi millään odottaa, että pääsen sisustamaan tilaa toden teolla. Raikkaan valkoiset seinät antavat oivallisen pohjan modernille ja selkeälinjaiselle sisustukselle, jota olen jo puoli vuotta mielessäni kypsytellyt. Tähän tilaan ei efektiseinää tule, vaan pinnat saavat olla viileän valkoiset.

Sohva on jo hankittu, kuten myös ruokailuryhmä. Pitkän harkinnan jälkeen päädyimme mustaan nahkasohvaan, sillä se on ajaton ja kangaspintaista sohvaa helppohoitoisempi. Sohva on Iskun Family-mallistoa, suoralla käsinojalla. Entinen sohvamme oli helposta alcantaraverhoilustaan huolimatta aivan kammottava hoitaa, koska koira ja lapsi saavat käsittämättömän paljon sotkua aikaan pelkällä läsnäolollaan. Ruokapöytä on sohvan tapaan musta, mutta tuolit ovatkin sitten asia erikseen.

Olen taivastellut sitä, miten koira, lapsi ja aviomies saavat aikaan tahroja ja roiskeita. Ja tulin siitäkin huolimatta hankkineeksi valkoiset tuolit. Valkoiset, nahkaverhoillut tuolit. Mielessä oli pitkään Arne Jacobsenin Series 7, mutta kun sohvaryhmä on kotimainen ja ruokapöytä, niin ajattelin satsata tuoleissakin suomalaiseen. Kaanin Jazz-tuolit hurmasivat keveydellään ja mukavuudellaan. Ja myyjä vannoi, että valkoinenkin nahka pysyy oikeilla välineillä puhtaana. En uskonut, mutta ostin kuitenkin.

Puolustan valintaani sillä, että sisustuspornossa valkoinen nahka on sitä rivointa hardcorea mitä kuvitella saattaa.

Ja lupaan toistella tuota mantraa itselleni, kun hinkkaan tahmaisia sormenjälkiä irti seksikkäistä jakkaroistani.

(Kuvat on otettu heinäkuussa 2010, asuntoesittelyn yhteydessä. Kuvien kopiointi ilman lupaa kielletty.)

%d bloggers like this: