Skip to content

Posts tagged ‘sisustus’

Väriä ja iloa

Olen aivan korviani myöten rakastunut Erik Bruunin vanhaan mainosgrafiikkaan, enkä liene ainoa laatuani.

Nuo väriyhdistelmät, fontit ja kuvakieli!

Kodissani ei ole sinistä, eikä oranssia, mutta varsinkin tuo vanha Jaffa-mainos suorastaan vaatii päästä kehystettynä tuomaan väriä ja iloa olohuoneeseeni. Miksi nykyajan mainosjulisteet ovat niin hajuttomia ja mauttomia?

Missä on väri? Missä ilo?

(Kuva: bruundesign.com)

Habitare ’11 (osa IV)

NunnaUuni ei yrityksenä juuri esittelyjä kaipaa, mutta valmistajan uusi Genius -injektoritakka sen sijaan on ansainnut maininnan.

Kun melko tylsän näköisistä vuolukivitulisijoista tunnettu yritys lanseeraa jotain näinkin tavallisuudesta poikkeavaa, niin täytyy nostaa hattua. En aluksi oikein osannut päättää mitä mieltä olisin, sillä hetken aikaa luulin tuijottavani lämminvesivaraajaa. Sitten vanhanaikaista satelliittia.

Kunnes tajusin, että sehän on pönttöuuni päivitettynä tälle vuosituhannelle.

Jos olisimme niin onnekkaita, että kodissamme olisi valmiina hormi, niin aivan takuulla tuollainen kiiltäväpintainen ihanuus pääsisi olohuonettamme koristamaan.

Habitare ’11 (osa III)

Anna E. Vaarala on sisustus- ja akustointiratkaisuihin keskittynyt muotoiluyritys Kajaanista.

Ihastuin osaston seinille koottuihin huopaisiin akustiikkalevyihin. Kepeät, orgaaniset muodot ja lämmin, luonnollinen materiaali tekevät kaikuvan tilan pelastajista pieniä (tai suuria) taideteoksia.

 

 

Underfull

 

Underfull  on Kristine Bjaadalin suunnittelema prototyyppi pöytäliinasta, joka muuttaa ikävät tahrat taiteeksi.

 

Tarvitsen tuollaisen liinan. Jokainen lapsiperhe tarvitsee tuollaisen liinan. Voi kun se tulisi pian tuotantoon!

(Kuva ja video: kristinebjaadal.wordpress.com)

 

 

 

Woouf

Lienee lievää matkakuumetta ilmassa kun ihan välttämättä tahtoisin tuollaisen turkoosin, matkalaukun muotoisen lattiatyynyn. Tai oikeastaan tahtoisin turkoosin matkalaukun ja seisoa jo lähtöselvityksessä. Tai oikeastaan tahtoisin seisoa jo lähtöportilla. Tai hotellin respassa. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, tahtoisin istua jo lempikahvilani pöydässä ja siemailla vinho verdeä.

Woouf on barcelonalainen yritys, mutta minä olen matkalla Lissaboniin.

(Kuva: woouf.com)

 

 

Valotalo

Olen jokusen viikon vaivannut päätäni sopivan pöytävalaisimen etsiskelyllä. Tänään törmäsin kerakaikkisen herkulliseen, joskin hieman yltiösöpöön vaihtoehtoon niinkin epätodennäköisessä paikassa kuin Elloksen verkkokauppa.

Tuntuu, että kutakuinkin kaikki sisustusbloggaajat hehkuttavat Normann Copenhagenin Light House -kynttilälyhtyjä ja pidän kyllä itsekin niiden pelkistetystä muotokielestä, mutta ennen kuin hankin ensimmäistäkään lyhtyä, on hankittava muutama pöytävalaisin niin makuuhuoneeseen kuin olohuoneeseenkin.

Tuollainen talovalo istuisi makuuhuoneeseen kuin nenä päähän. Valkoinen valaisin raakaa betoniseinää vasten ei voi näyttää kuin hyvältä.

swiTCh

Toisinaan nettiä penkoessaan törmää neronleimauksiin.

Loistava esimerkki neronleimauksesta on belgialaisen Ellen Ectorsin suunnittelema swiTCh, joka on yhtäaikaa niin nojatuoli, kuin pöytä ja jakkarakin.

Henkilökohtaisesti olen erityisen innostunut pallon muotoisesta istuinosasta; kaunista, istuimeksi tarkoitettua palloa on käytännössä mahdoton löytää ja pääasiallisesti urheiluvälineiksi tarkoitetut pilatespallot ovat hävyttömän rumia kumikuulia, olkoonkin, että niiden päällä voi istua.

Jos kodissani olisi tilaa swiTChin kaltaiselle kalusteelle, voisin hyvinkin harkita sellaisen hankkimista. En kuitenkaan tahdo tukkia avaraa tilaa liioilla  huonekaluilla. Pelkän pallon muotoisen jakkaran tai ottomaanin ostaisin sen sijaan oitis, sillä sellaiselle olisi käyttöä ja tilaa, mutta en ainakaan vielä ole löytänyt mieleistäni.

Toisinaan olen kyllä mulkoillut sillä silmällä Mum’sin pallo-jakkaroita, jotka siis perustuvat pilatespallon päälle kudottuun päälliseen. Liki 500 euroa moisesta tuntuu kuitenkin aika suolaiselle hinnalle, olkoonkin, että kyseessä on uniikki, käsintehty tuote. Sitäpaitsi olen tykästynyt uuteen kotiin muutettuani nahkaan, sillä kokemukseni mukaan se on lapsi- ja lemmikkiperheessä se kaikkein helpoin materiaali pitää puhtaana; kostea rätti kun irrottaa kutakuinkin tahran kuin tahran.

(Kuvat: switchtablechair.biz)

Ottomaani. Nyt.

Lompakkoani uhkaa pian hyvin vakava valuuttakriisi, ellen lakkaa surffaamasta sisustussivustoilla ja klikkaamasta kaikkea mikä näyttää vähänkin mielenkiintoiselle.

Iskin silmäni marokkolaisiin ottomaaneihin Bohemiassa.

Lapsuudenkodissani oli tuollainen ottomaani vielä 80-luvulla. Pidin siitä kovasti, mutta jossain vaiheessa joku ilmeisesti nakkasi jakkaran aholle. Sääli sinänsä, koska mikäli se olisi säilynyt näihin päiviin saakka, kävisin oitis vohkimassa sen omaan kotiini.

Bohemian tarjonnan värit ovat kyllä aivan omaa luokkaansa. Sormeni syyhyävät varsinkin tipunkeltaista ottomaania tuijottaessa. Kodissamme ei ole mitään keltaista. En väitä, että välttämättä pitäisikään olla, mutta hei, tipunkeltainen ottomaani!

Pitänee varmuuden vuoksi odottaa viikonlopun yli, josko hulluus laantuisi.

(Kuva: bohemiadesign.co.uk)

Verhot

Sain viimeinkin ripustettua verhot ruokailutilaan.

On aivan käsittämätöntä, miten pitkään ehdimme uudessa kodissa asua ennen kuin sain otettua itseäni riittävän tiukasti niskasta kiinni ja silitettyä jo yli kolme kuukautta valmiina olleet verhot ja ripustettua ne ikkunaan.

Verhot ja valoverhot on mittatilaustyönä teetetty Rantakoski Designs’in Annalla, joka on ehkäpä maailman ihanin ja avuliain tekstiilitaitelija. Sain verhot juuri sen mittaisina kuin tahdoin (tosin tahdoin hieman väärin, sillä oman mittavirheeni vuoksi verhot ovat tällä hetkellä kymmenisen senttimetriä liian pitkät) ja kuvion väritkin poimittiin suoraan olohuoneen matosta. Lisämausteena verhoissa on käytetty pinkkiä pieninä roiskeina.  Höyhenkuvio on Annan painama ja käsin maalaama, verhot itsessään ovat valkaistua pellavaa.

(Tuota samaa höyhenkuviota löytyy myös olohuoneen sohvatyynyistä, mutta siitä aiheesta lisää joskus toiste.)

Emmin pitkään valoverhojen kanssa, sillä en ole erityisemmin koskaan pitänyt läpikuultavista verhoista, mutta koska en tahdo pimentää kotia pitämällä sälekaihtimia jatkuvasti kiinni, mutta tahdon kuitenkin säilyttää yksityisyyden naapureilta, päädyin sellaiset kuitenkin tilaamaan. Enkä kadu tippaakaan! Verhot päästävät läpi kutakuinkin kaiken päivänvalon, valoverhot ovat niin seitinohutta pellavaa, että niiden läpi näkyy hyvin ulos, muttei kuitenkaan sisälle! En voisi enempää toivoa!

Joudun tosin verhoja hieman lyhentämään, kunhan lomailultani ehdin. Juuri nyt ne ovat vain taitettu yläreunastaan, jotteivat roiku maassa. Niin hyvältä kuin rennosti lattiapinnalla roikkuvat verhot näyttävätkin, ne eivät valitettavasti oikein toimi lapsi- ja koiraperheessä. Ei ainakaan, jos tahtoo verhojen säilyvän tahrattomina ja karvapallottomina alareunoistaan.

Sen lisäksi, että verhot tuovat kotiin kaivattua näkösuojaa, ne syövät pois myös hieman oleskelutilojen kaikua. Kun huoneet ovat viisi metriä korkeat, kaikua ei mitenkään pääse karkuun kokonaan vuoraamatta huonetta raskailla tekstiileillä ja akustiikkalevyillä. Ohuetkin verhot kuitenkin vaimentavat kaikua huomattavasti. Varsinkin, kunhan saan vielä ripustettua verhot myös olohuoneen puolelle. Siinä onkin työmaata ennen perjantaisia tupaantulijaisia, olohuoneen ikkunat kun ovat yli kolme metriä korkeat ja ne pitäisi pestäkin vielä…

Mitä tykkäätte?

Stringit, Pehtoorit ja Kekkerit

Saimme viime viikolla viimein ruuvattua ruokailutilan seinään Finnish Design Shopista tilaamani String-hyllyt. Pehtoori-kolmikkoni pääsi viimeinkin arvoiselleen paikalle.

Pidän todella paljon noiden hyllyjen yksinkertaisesta muotoilusta. Ne ovat sirot ja ilmavat, eikä niissä ole mitään ylimääräistä. Ja siitäkin huolimatta, että tuo malli on yli kuusikymmentä vuotta vanha, on se kuitenkin täydellisen ajaton ja voisi hyvinkin olla suunniteltu vaikka tällä vuosituhannella. Hyvä design kestää aikaa ja on siksi mielestäni oiva sijoituskohde.

Tarkoituksenani on hankkia vielä ainakin pari hyllytrioa lisää, sillä tahdon perinteisen kehystetyn taiteen sijaan ripustaa seinälle lajitelman kauniita kotimaisia esineitä. Muuttolaatikoissa odottelee yhä pieni kokoelma monensorttisia klassikoita.

Kokoamista odottaa myös aikaisemmin mainitsemani työpiste. Satuin viime kuun alussa juuri oikeaan aikaan Vepsäläiselle, kun Stringit olivat -25% alennuksessa ja tänään sain viestin, että tilaamani hyllystö on noudettavissa varastosta.

En malta odottaa!

Kuvan oikeassa ylälaidassa näkyvät kaksi lasia ovat Timo Sarpanevan Iittalalle suunnitelemaa Kekkerit-sarjaa. Sain ne taannoin lahjaksi äidiltäni. Muistan lapsena usein ihailleeni noita laseja keittiön astiakaapissa ja muistan miten erityisen hyvälle keltainen jaffa noista suurista ja painavista laseista maistui, kun joskus harvoin sain kinuttua yhden laseista käyttööni.

%d bloggers like this: