Skip to content

Posts tagged ‘verhot’

Verhot

Sain viimeinkin ripustettua verhot ruokailutilaan.

On aivan käsittämätöntä, miten pitkään ehdimme uudessa kodissa asua ennen kuin sain otettua itseäni riittävän tiukasti niskasta kiinni ja silitettyä jo yli kolme kuukautta valmiina olleet verhot ja ripustettua ne ikkunaan.

Verhot ja valoverhot on mittatilaustyönä teetetty Rantakoski Designs’in Annalla, joka on ehkäpä maailman ihanin ja avuliain tekstiilitaitelija. Sain verhot juuri sen mittaisina kuin tahdoin (tosin tahdoin hieman väärin, sillä oman mittavirheeni vuoksi verhot ovat tällä hetkellä kymmenisen senttimetriä liian pitkät) ja kuvion väritkin poimittiin suoraan olohuoneen matosta. Lisämausteena verhoissa on käytetty pinkkiä pieninä roiskeina.  Höyhenkuvio on Annan painama ja käsin maalaama, verhot itsessään ovat valkaistua pellavaa.

(Tuota samaa höyhenkuviota löytyy myös olohuoneen sohvatyynyistä, mutta siitä aiheesta lisää joskus toiste.)

Emmin pitkään valoverhojen kanssa, sillä en ole erityisemmin koskaan pitänyt läpikuultavista verhoista, mutta koska en tahdo pimentää kotia pitämällä sälekaihtimia jatkuvasti kiinni, mutta tahdon kuitenkin säilyttää yksityisyyden naapureilta, päädyin sellaiset kuitenkin tilaamaan. Enkä kadu tippaakaan! Verhot päästävät läpi kutakuinkin kaiken päivänvalon, valoverhot ovat niin seitinohutta pellavaa, että niiden läpi näkyy hyvin ulos, muttei kuitenkaan sisälle! En voisi enempää toivoa!

Joudun tosin verhoja hieman lyhentämään, kunhan lomailultani ehdin. Juuri nyt ne ovat vain taitettu yläreunastaan, jotteivat roiku maassa. Niin hyvältä kuin rennosti lattiapinnalla roikkuvat verhot näyttävätkin, ne eivät valitettavasti oikein toimi lapsi- ja koiraperheessä. Ei ainakaan, jos tahtoo verhojen säilyvän tahrattomina ja karvapallottomina alareunoistaan.

Sen lisäksi, että verhot tuovat kotiin kaivattua näkösuojaa, ne syövät pois myös hieman oleskelutilojen kaikua. Kun huoneet ovat viisi metriä korkeat, kaikua ei mitenkään pääse karkuun kokonaan vuoraamatta huonetta raskailla tekstiileillä ja akustiikkalevyillä. Ohuetkin verhot kuitenkin vaimentavat kaikua huomattavasti. Varsinkin, kunhan saan vielä ripustettua verhot myös olohuoneen puolelle. Siinä onkin työmaata ennen perjantaisia tupaantulijaisia, olohuoneen ikkunat kun ovat yli kolme metriä korkeat ja ne pitäisi pestäkin vielä…

Mitä tykkäätte?

Kaaos

Kunpa voisinkin sanoa, että koti on valmis ja viimeisen päälle, vaan kun ei ole.

Huonekalut on tosin jo purettu paketeistaan. On iso ruokapöytä, kuusi valkoisella nahkalla verhoiltua tuolia ja sohva pöytineen ja tv-tasoineen. Ja Kukkapuron 418, josta käydään varmaan pian veristä taistelua, jahka ehdimme joskus perheen voimin istahtamaan töllöttimen ääreen.

Mutta ruokailutilan päätysenkki on vielä kokoamatta, koska senkin jalat ovat jälkitoimituksessa. Makuuhuoneen työpistettä ei ole vielä edes ehditty hankkimaan, mutta eipä uudesta tietokoneestakaan ole vielä toimitettu kuin keskusyksikön kotelo. Lastenhuoneen Lundia odottaa autotallissa kesää ja uutta maalipintaa. Vaarivainaan penkki on hiomatta ja öljyämättä. Verhotangot ovat vielä kaupassa, joten verhojakaan en ole vielä saanut ripustettua.

Matot sen sijaan ovat löytäneet jo tiensä uuteen osoitteeseen. Ipanan huoneessa näyttää kasvavan nurmikko, olohuoneessa on betoninharmaata narupunosta ja jättikokoinen petroolinsininen pitsiliina. Ja tätä kirjoittaessani mies on hakemassa Ruotsista saapunutta pakettia, jota lähetti ei koskaan onnistunut kotiin asti kantamaan; siellä pitäisi olla matot eteiseen ja pukuhuoneeseen.

Taulut ovat ripustamatta. Nurkissa lojuu vieläkin muuttolaatikoita.

Ai niin. Ennen kesäkuuta keittiön pöytätasot revitään irti ja tilalle asennetaan mustaa, kiiltävää kiveä. Että se siitä siististä kodista sitten.

Kamera on edelleen jossain muuttolaatikossa.

Ja minä vietän kesälomani vissiin jossain lataamossa tällä menolla.

Ipanan huone

Perheeseemme kuuluu allekirjoittaneen, aviomiehekkeen ja yhden nelijalkaisen lisäksi puolitoistavuotias hameväen edustaja. En ole tieten tahtoen kasvattanut tyttärestäni tyttötyttöä, mutta sellainen hänestä on kuitenkin muokkautunut. Lapsi on tykästynyt kaikkeen, mikä on vaaleanpunaista ja röyhelöistä. Kaiken kukkuraksi ipana rakastaa Hello Kittyä, enkä voi käsittää miksi, sillä itselleni kyseinen äklösöpö japanilainen kissa aiheuttaa lähinnä repivän migreenikohtauksen ja kokovartalokananlihan.

Hello Kitty on kuitenkin taloudessamme natsimutsin toimesta rajoitettu kahteen paitaan ja yhteen pipoon ja vain kuolleen ruumiini yli tuon karmaisevan elukan läsnäoloa lisätään.

Lapsi tulee kuitenkin saamaan, luonnollisesti, oman huoneen uudessa kodissa. Seinät ovat tällä hetkellä valkoiset, joskin yhdellä niistä on edellisen asukkaan taiteilemat, sanoisinko mielenkiintoiset, pallokuviot. Huone on toiminut, kuten kuvasta näkyy, poikamiehen työ- ja harrastehuoneena. Lattia on vaaleaa pyökkilaminaattia ja ainakin toistaiseksi se saa myös jäädä sellaiseksi, olkoonkin, että olemme aviomieheni kanssa varsin nohevia laminoimaan lattioita; takana on kuitenkin kokonaisen omakotitalon tee-se-itse -remontti. Lattiamateriaali on kuitenkin hyväkuntoinen, joten miksi suotta tuhlata rahaa ja aikaa sen vaihtamiseen.

Palloseinä saa kuitenkin uuden maalipinnan. Kävimme tänään rautakaupassa hankkimassa maalin ja vaikka alkuun ajattelinkin maalata seinän omenanvihreällä tai tipunkeltaisella, tulin toisiin aatoksiin nähtyäni miten lumoutuneena tyttö tuijotteli punaisia värilastuja. Mukaan lähti lopulta Tikkurilan värikartan Daalia, koska se on mehevän värinen ja luonnossa todella lähellä kuusamanpunaista, jota tulee pieninä annoksina olohuoneeseen. Tietokoneen näytöllä tuo väri näyttää jotenkin aneemiselle, valitettavasti.

Huoneen ikkunat ovat hieman haasteellisesti asemoitu, eikä valon pääsyä huoneeseen helpota ikkunan ja sisäänkäynnin väliin rakennettu lattiasta kattoon ulottuva liukuovikaapisto. Mukavaa on tietenkin se, että säilytystilaa leluille ja romppeille on yllinkyllin, mutta saapa nähdä miten tuohon kulmaikkunaan viritetään verhot ilman burnouttia. Näillä näkymin verhot tulevat olemaan samat, jotka ipanan nykyistäkin huonetta koristavat, eli isoukkivainaani kirjavat perintöverhot noin viidenkymmenen vuoden takaa. Tiedän olevani monen mielestä päästäni vialla, kun olen moiset vintageaarteet lapsen huoneen ikkunaan mennyt ripustamaan.

Kuvassa näkyy ipanan nykyinen huone, alle yhdeksänneliöinen koirankoppi. Tuosta sohvasta on tarkoitus matala laita lisäämällä laatia lapsukaiselle sänky. Sohva on levitettävä, anopin ja appiukon peruja; tuunasin sen raskausaikana lakatusta männystä helmenvalkoiseksi. Tyynyjen taakse jää sohvan talonpoikaismainen puinen selkänoja, joka tosin saa jatkossa näkyä, sillä ajattelin ipanaa ilahduttaakseni askarrella sängylle vaaleanvihreästä organzasta ja valkoisesta moskiittoverkosta prinsessakatoksen. Hieman koristeellisempi tausta sängylle ei siis haittaa.

Pyöritelkää vaan ihan vapaasti silmiänne, mutta hyvä siitä tulee.

Katossa roikkuva muovilamellivalaisin tulee kaikesta kamaluudestaan huolimatta myös uuteen kotiin asumaan, sillä muksu tykkää puhallella valaisinta päin saadakseen muoviläpyskät kieppumaan hurjasti. Miksi pilata lapsen ilo, kun se on niin pienestä kiinni. Itse tykkäisin enemmän Tord Boontjen Midsummer Lightista, mutta pelkäänpä, että yksikin raisumpi leikki ja ylihinnoiteltu paperihäkkyrä joutaisi saunan sytykkeeksi. Paitsi ettei uudessa asunnossa ole puukiuasta, joten loppusijoituspaikka olisi varmaan taloyhtiön paperinkeräysloota. Ehkäpä sitten joskus, kun muksu muuttaa pois kotoa…

Oranssi räsymatto muuttaa myös ipanan huoneeseen. Se on isoäitini kutoma, vanhoista lakanoista kierrätetty ihanuus, joka saa luvan toimia pesulakäynnin jälkeen vaikka päiväpeitteenä pikkuvillikon sängyssä, jos se on lattialle liian pieni. Kokonsa ja keveytensä puolesta se istuu sänkyyn kuin nakutettu.

Väriä ipanan huoneesta ei siis ainakaan tule puuttumaan, jos muu asunto hieman monokromaattinen onkin. Mutta Hello Kitty ei ole tervetullut.

(Kuvat: Tikkurila, Tord Boontje ja allekirjoittanut)

%d bloggers like this: